Sen verran haipakkaa on pitänyt, että kirjoittelut tänne ovat jääneet vähän vähemmälle.

Vappulainen kasvaa ja mukava tyttö siitä tuntuisi kasvavan. Käytiin agilityhallilla ihmettelemässä vieraita koiria ja ihmisiä sekä kovaa haukkua :D Oikein hienosti neiti otti asian, ihmisten syliin oli kova hinku, alkuun meteli pikkasen jännitti, mutta jo hetken ihmettelyn jälkeen Vappu alkoi seurailla radan tapahtumia kuin parempikin agilitykoira.

Edelliseen tekstiin viitaten niin se mersukin on nyt sit saapunut. Ja joo lähinnä laivaa se muistuttaa kooltaan ja vielä automaattikin se on, joten taitaa meikäläisen ajelut sillä tosiaankin jäädä vähäisiksi. Eikä sen puoleen ei sillä aja kukaan muukaan nyt, kun sen verta ahne se on ettei sillä raaski talvella ajaa ja nyt se sit nököttää tuossa pihassa odottaen kevättä.

Uusia lapsukaisiakin meille on syntynyt. 20.1 Riikka-perhonen alkoi synnytyspuuhiin ja 4 pientä, 2 tyttöä + 2 poikaa sieltä tuli. Alku on hankalaa näistä kahden kanssa, Riikalla kun on maitoa ollut vähän heikosti niin on pienimpiä pitänyt lisäruokkia, kun kaksi isompaa tuntuvat syövän kaiken irti lähtevän. Nyt on kuitenkin painojen lasku pysähtynyt ja lähtenyt jopa nousuun, että toivoa vielä on :) Pitäkäähän peukkuja! Isänä näissä on värin perusteella meidän Jönsson, Riikka kaksoisastutettiin Vesan Lukalla Jönssonin lisäksi. Aikanaan DNA testit sitten näyttävät varman isukin.

Chaska kävi tänään näyttelemässä Turun kansainvälisessä näyttelyssä ollen hienosti ROP ja saaden cacibin. Nyt sitten täyttyi se vuoden ja yhden päivän sääntökin cacibien osalta, joten kun metsästä sen ALO-koularin sais niin nimen eteen saisi liittää myös KANS MVA tittelin vai mikä se nykyään onkaan?! :) Myös Chaskan-omistajan tervu-veteraani Tassekin sai hienosti ERI:n ollen luokassaan toinen. Onnittelut ja kiitokset aktiivisuudesta sinne Lahteen ja erityis-kiitokset Ninalle jälleen Chaskan handlauksesta!